perjantai 28. toukokuuta 2010

Pariisi, ole vähemmän inspiroiva!

Pariisi ei ole tehnyt minulle hyvää. Päässäni surisee hurjasti erilaisia cossi-ideoita ja jokaisen niistä tahtoisin tietenkin kuvata Pariisissa, Eiffel tornin juurella, Seinella... Eikä minulla tietenkään ole mahdollisuutta toteuttaa mitään noista ideoista moneen otteeseen muuttuneiden suunnitelmien vuoksi. Tai ainakaan tällä visiitillä...

Ainoat puvut, jotka olen saanut täällä ollessani aikaan, ovat Kunikon. Ja Kuniko ei ole yksi niistä hahmoista, jonka tahtoisin kuvauttaa Pariisissa. Yksi ranskalaisissa coneissa kiertävä kuvaaja ehdotti minulle photoshoottia paikassa, jossa on paljon graffitteja. Hahmolle se sopisi hyvin ja voisin olla kiinnostunutkin, mutta

1. Puku ei ole valmis. Kengät ovat rumat ja bumerangi puuttuu.
2. En minä nyt itsekseni viitsi photoshoottia pitää, enkä tunne ranskalaisia cossaajia, jotka voisivat tehdä kivoja muita Shangri-la cosseja.
3. Olisi se nyt vähän randomia vetää photoshootti kuvaajan kanssa, jonka on tavannut vain kahdessa conissa.

Mutta pari hahmoa, jotka Pariisi on istuttanut mieleeni.

Lenalee, "matkustuspuvussa". Innostuin liikaa, kun yhdessä jaksossa näkyi Eiffel torni ja mitä mieleen juolahtikaan.. Lenaleella on myös ihanat hiukset. Näin aiheesta kukkaruukkuun. En kyllä muuten ole hahmosta kauhean kiinnostunut, että jäänee, paitsi tietenkin jos saan sen photoshootin Eiffel tornilla..



Sitten järjetön idea, josta saan syyttää Montmarten Dalí-näyttelyä. Naikkonen taulusta Burning Giraffe.



Tästä olen kyllä nyt ihan kamalan kiinnostunut. En voi sille mitään, mutta tällaiset hämärät naishahmot innostavat minua. Onko tämä sitten cosplay vai jotain muuta?

1 kommentti:

  1. Voin hyvin uskoa, että Pariisi inspiroi pukuilemaan. Suomessa ei tunnu aina löytyvän puvuille sopivia kuvauspaikkoja, joten moisia nähdessä pää hajoaa taatusti. 'D

    Pakko sanoa, että tuon taulun nainen on jännä idea. Olisi varmasti mielenkiintoista nähdä se toteutettuna. :3

    VastaaPoista