maanantai 28. kesäkuuta 2010

Welcome Lea


Traconin ykköspäivän puku on siis päätetty. Oma hahmo kyseessä, vaatteet hommattu vanhempien vintiltä, jossa pyörin päässäni ainoastaan yksi sana: steampunk. Voin kiittää äitiäni siitä, että hän on nuorempana käyttänyt jännittäviä vaatteita, eikä minun siis tarvitse ruveta ompelemaan tai askartelemaan muuta kuin tuo silmälappu, joka on kuvassa vielä kesken. Minut siis kohtaa ainakin Final Fantasy fightissa, ohjelman faneihin kun kuulun.

Toisena päivänä pyörin melko varmasti Kunikon vankilapuvussa. Dokuroakin olen pyöritellyt mielessä, mutta ehkä Kuniko olisi nyt kuitenkin kivempi.

Traconin jälkeen jossain vaiheessa ainakin voisin ruveta säätämään ensi vuoden pukuja. Kun on ollut taukoa melko paljon niin voisi jaksaa säätääkin ja olisihan ne käytettävissä ne eurokankaan lahjakortitkin, mmm! Mutta Traconia odotellessa.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Hei kuule Suomi (ja Distant Worlds)


Paluu Tukholman ja DISTANT WORLDSIN kautta on tapahtunut. Distant Worlds oli jotain upeaa. Näin NOBUO UEMATSUN (!) En olisi ikinä eläessäni voinut kuvitella, että voin nähdä jonkun henkilön, jota oikeasti fanitan (suurin osa fanittamistani henkilöistä on joko kuollut tai vetäytynyt julkisuudesta). Olen onnellinen.

Tietenkin tapahtumaan täytyi tulla cosplay päällä. Valintani oli White Mage -cossini viime vuoden Ropeconista. Tietenkin matkan varrella oli hankaluuksia, sillä rakastettava Air France sekä/tai KLM kadotti laukkuni, jossa olivat meikit, sekä joitakin puvun osia (kuten valkoinen toppi). Onneksi itse puvun sekä punaisen ihomaalin toi poikaystäväni. Ihan ok siitä sitten tuli, pienen säätämisen jälkeen.

Kuvia otettiin jonkun verran sekä haastateltiin johonkin blogiin. Jälkikäteen hävettää mitä tuossa tuli sanottua, tuntuu, että kuulostin ihan siltä etten oikeasti ymmärrä mikä konsertti ollenkaan edes on! Eipä kai siinä. Pitäisi joskus vaan sanoa ei..

Suomessa ollaan siis nyt ja vanhempien nurkissa. Traconia odottelen jo innokkaasti ja tietenkin onnistuin kehittämään jo kriisin pukujen suhteen. Alkuun oli suunnitelmana vetää omat hahmot kahden kaverin kanssa, mutta yksi ei pääse eikä ehken toinenkaan. Joten paniikki. Ei olisi jaksamista eikä kauheasti rahaakaan värkätä uutta vaikeaa cossia ja minulle on niiiiin kovin vaikeaa ajatella saapuvani conpaikalle ilman. Varsinkin kun tiedän tämän olevan viimeisiä mahdollisuuksia tämän vuoden puolella...!

Onhan minulla niitä cosseja siellä kaapissa, mutta uusintaan voisi laittaa ainoastaan Kunikon, sitä kun ei ole Suomessa nähty. Ongelma: piilarit. Näkö pitäisi tarkastaa ja testata millaiset kuukausipiilarit minulle sopii. Juankoskella en voi tätä tehdä, kun en vietä täällä niin pitkää aikaa ja Tampereelle palatessa ei ole tarpeeksi aikaa. Eli jos tekisin Kunikon paluun, olisi se taas väärän värisillä silmillä. Tämän voisin ehkä kestää, mutta koulupukuun olisi nyt viimein saatava se ase. Ja minä kun olen aivan palikka tuollaisen askartelun kanssa, niin tarvitsen varmaan kaksi kuukautta, että saan sen kasaan. Sitten olisivat vielä ne kengät, mutta se nyt ei tunnu aivan mahdottomalta.

Pitää nyt miettiä kovasti, jos löytäisin mieleni pohjukoista jonkun palikkacossin, jonka voisi väsätä.