maanantai 27. lokakuuta 2014

Varaslähtö halloweeniin

Juhlimme halloweeniä jo viikkoa ennen oikeaa päivää. Minua ei oikein tänä vuonna kiinnostanut koko homma, enkä oikein keksinyt mitään nerokasta, niin päätin hankkia uv-reaktiivisiä vesiliukoisia maaleja cybershopista ja leikkiä vähän niillä. Pohjana käytin Kryolanin vesiliukoista valkeaa ihomaalia. Tein kunnon kulttuurimixin ja heitin sugar skull -henkisen meikin seuraksi kimonon, jonka harvinaislaatuisesti puin täysin "väärin".

matskut


Minulla oli aikamoinen koomauspäivä, enkä jaksanut juurikaan keskittyä maskeeraamiseen. En myöskään ollut harjoitellut meikkiä kertaakaan, joten jälki on vähän lapsellisen näköistä, Katsellaan jos jaksan tehdä maskin uudelleen kunnolla keskittyen. Ainakin baarin vessassa sai edustavat kuvat maaleista ja näki, että ne oikeasti toimivat!






torstai 23. lokakuuta 2014

Overdose Hazard

Yksi tämän syksyn projekteistani, Tampereen ylioppilasteatterin näytelmä Overdose Hazard, on nyt ohi ja kuopattu. Projekti oli melko pitkä, sillä tapasimme tiimin kanssa ensimmäisen kerran jo keväällä ja harjoitukset alkoivat kesällä. Puvustuksen suhteen päästiin kunnolla hommiin vasta syksymmällä, kun käsikirjoitus alkoi saada lopullista muotoaan ja hahmot selkiytyä.

Teri Zambranon ja Jaana Pitkäsen lavastus
Puvustuksen teimme yhdessä Sara Haatajan kanssa. Kuten sanottu, olin onnistunut ahmimaan liikaa hommia tuolle ajalle, joten jotkut jutut menivät vähän siitä mistä aita on matalin. Vaikkakaan tuskin koskaan omaan työhönsä pystyy olemaan täysin tyytyväinen.

Viisi näyttelijää, yli kaksikymmentä hahmoa, seitsemänkymmentä ääni-iskua jos oikein muistan. Oli mielenkiintoista olla tekemässä tällaista vauhdikasta ja elokuvan keinoja paljon hyödyntävää teatteria. Kesällä ollessani mukana On elomme muistoja vain -esityksessä, vaatteiden vaihtoja oli myös paljon, mutta se oli tyylillisesti hyvin erilaista.

Monta uudenlaista haastetta tuli koettua ja selätettyä. Tästä on hyvä jatkaa kohti ääretöntä ja sen yli! Ensin on pakko esitellä vähän hahmoja, sekä hauskoja tilannekuvia. Tilannekuvissa puvustus ja lavastus eivät ole vielä valmiit, joten armoa! Kaikki kuvat Tero Kairento.

Kertoja/ juontaja Jani. Fabulous jacket made by me :3
Heikkisten perhe, perhe Heikkinen miinus Sauli.
John kouluttautumassa talouspalkkamurhaajaksi sekä pomo, joka esittää Johnin äitiä.
Lento ensimmäiselle työkeikalle.
Nallekarkit ei mee tasan ja pressat vie loputkin köyhältä kansalta.
Scorpioni hoitaa homman.
Kiihotettu kansa
Maddam ei anna periksi.
Hasardin seksi: Serafine, toimistotypy grrr.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Vesileikkejä

Pääsin Suomussalmella testaamaan myös russian swingiä ja vesisuksia! Kiitos Keräselle ja hänen isälleen!  Oli kyllä huisin hauska ja rankka päivä uiskennella kolttu päällä. Kiitos kaikille!

Kuvaajina Anna Sivula, Aatu Keränen ja Heikki Järvinen.


Noniin, valmiina harjoitushyppyihin!

jeiiiiii


Ensimmäinen hyppy mekko päällä

Taas tullaan!

Ohjeistusta seuraavaan aktiviteettiin..


Minä yritän ja yritän


Sillä välin pojat...


Minä tein sen!


Edes hetken..


Lisää päivän antia näkee tästä videosta. :)






sunnuntai 12. lokakuuta 2014

torstai 9. lokakuuta 2014

Kari Grandi, kaikkien janoisten sankari

Kari pysyi kylläkin piilossa, eikä pelastanut tätä janoista. Soramontuilla Suomussalmella, kiitos kuvaamisesta Anna Sivula!






Miksikö soramontuille juuri Suomussalmella? No koska Oniflyers.


Minäkin sitten yritin!


tiistai 7. lokakuuta 2014

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maaginen Suomussalmi

Kun Anna sanoi vievänsä minut "Soivaan metsään", en ollut kovinkaan innostunut. Kuitenkin tämä oli yksi taianomaisimpia paikkoja Suomussalmella! Tänne tahtoisin joskus uudestaan isolla lössillä, pukeutuneena kaikenmaailman taruolennoiksi.

Eikä Kainuu ole Kainuu ilman suota, pitihän sielläkin möyriä.
Edelleen kiitos kuvaamisesta ja opastuksesta Anna Sivulalle!

Suomen kaunein maisema, ainakin jonkun äänestyksen mukaan.

Iso sadekeppi!

Maaginen keinu, joka kilisi ja kalisi kauniisti.







perjantai 3. lokakuuta 2014

Hiljainen kansa

Toinen Suomussalmen perinteisistä nähtävyyksistä, Reijo Kelan Hiljainen kansa, sykähdytti minua kovasti. Turvepäistä kansaa on pellolla noin 800 ja heidän vaatteensa vaihdetaan aina kesä- ja talvivaatteisiin. On osa kansasta päässyt reissaamaan Senaatintorillekin.

Kesäisin kansan vierestä löytyy niittykahvila, josta saa nokipannukahvia ja lettuja.

Kiitos kuvaajalle ja oppaalle, Anna Sivulalle!

Etsi morsian!


Yo! Bro!

Sulhasehdokas?



keskiviikko 1. lokakuuta 2014